Täällä ruudun takana häärään minä, Nelli ylpeä kahden koiran omistaja. Olen kahdeksantoista vuotias  paljasjalkainen Tervakoskelainen. Opiskelen tervakosken lukiossa kolmannella vuosikurssilla, joka syö mukavan siivun vapaa-ajastani koirieni kanssa. Lukion aikana koirien kanssa harrastaminen onkin jäänyt vähän vähemmälle yksinkertaisesti ajan puutteen vuoksi.

    Elämäni koirahistoria ulottuu ihan vauva aikaan saakka. Olen niitä ihmisiä, jotka ovat kasvaneet elämään koirien kanssa. Kotona on aina ollut koira, ja tulee aina olemaan:D

    Elämästäni kaksi vuotta on ollut koiratonta aikaa, enkä väitä etteikö se olisi ollut helpompaa, mutta luonnotonta se oli. Ikinä en ole saanut koirista minkäänlaista allergista reaktiota, mutta kummia tapahtuu. Nimittäin näiden kahden vuoden aikana kun kotona ei koiraa ollut, ilmeni minulle jostain kumman syystä mukamas koira-allergia. En ollut uskoa silmiäni, kun lääkäri näytti allergia testin tulosta. "Minäkö muka allerginen?"

    Meikäläinenhän ei siihen luovuttanut, aloin touhuta entistä enemmän kaikkien tuttavieni koirien kanssa, todistaakseni testin olleen väärässä. Allergiaa ei ilmennyt, otimme riskin ja hankimme koiran- Nessin. Koiran hankkimisen jälkeen edes testit eivät väitä minun olevan allerginen, puhunkin siis olevani allerginen koirattomalle elämälle, sopii minulle!

    Koirien lisäksi harrastuksiini on kuulunut ihan tuolta taaperoiästä asti teatteri. Halu esiintyä ja päästä ääneen on kulkeutunut geeneissä. Tämäkin  harrastus on jäänyt hieman taka-alalle koulun vuoksi ja koirien vuoksi, mutta hengessä mukana ollaan Napsa!

    Lukion jälkeen haaveissäni siintää ajatus psykologian opinnoista, mutta siihen tuntuu olevan vielä mahdottoman pitkä matka.

    Harrastuksissa mukana ja etenkin kuskina/roudarina toimii kumppani Tero. Yhteisenä harrastuksenamme on lähinnä tuo koirien kanssa löhöily ja vastapainona ulkoilutus. Terolta löytyy onneksi myös taitoa kameran käsittelyyn, joten on itsestään selvyys, että hänen taitojaan on hyödynnetty näiden sivujen kuvissa.

    Elämä koirien kanssa on täynnä niin paljon hyvää, etten vaihtaisi hetkeäkään pois. Niinäkin päivinä kun ei huvittaisi tehdä mitään tai on masentunut saa pelkkä koirieni läsnäolo minut hymyilemään. Maatessa sängyllä kaksi koiraa kainalossa muistaa kuinka hienot ja uskolliset ystävät sitä onkaan saanut.


©2009 layout27 - suntuubi.com